tiistai 15. marraskuuta 2016

15.11 Lähiopetuspäivä



15.11 Lähiopetuspäivä,

 MO-tehtävä aiheena: Miten rakennetaan yhdessä toimivaa työyhteisöä
Oli Kalamaljamenetelmällä toteutettu tehtävä.  Menetelmässä oli kaksi rinkiä: ulkorinki ja sisärinki. Sisärinki keskustelee aiheesta, ulkorinki kuuntelee. Ryhmälle annettiin keskusteluaika, jonka jälkeen ulkorinki siirtyi sisärinkiin jatkamaan keskustelua aiheesta.
Toimivaa yhteistyötä rakennetaan sillä, että kaikilla on sopiva työkuorma Muutoksessa ja kehityksessä pitää olla muutosmyönteisyyttä. Sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin on tärkeää, samoin työhyvinvoinnista huolehtiminen. Yhteiset arvot ja pelisäännöt auttavat helpottamaan työilmapiiriä. Johtajan läsnäolo toisinaan on tärkeää, samoin alaisten kannustaminen ja heistä huolehtiminen. Yksilötasolla pitää olla myös vaikuttamismahdollisuuksia.

Päivä sinällään koski yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjyyttä.
Työelämän muutostrendit: Ilmastosopimukset ja energiamuutokset vaikuttavat. Samoin työntekijöitä jää työttömiksi sitä mukaa, kun koneäly / tekoäly korvaa perustehtävissä ihmisen, esimerkiksi arkistoinnissa. Digitalisoituminen tuo haasteita, mutta sen mukaan on elettävä ja pyrittävä kehittämään tietoteknisiä taitoja. Tekeekö Posti sen, että toimitusmaksut ovat niin kalliita, etteivät suomalaiset verkkokaupat kehity ja lisäänny. Ihmisten pitää olla sosiaalisia ja pystyä toimimaan kaikkien kanssa, eri toimintaympäristöissä. Tämä tuo haasteen jo peruskoulutustasolle, että pystytäänkö opiskelijasta tekemään tällainen tulevaisuuden vaatimusten vuoksi. Ammatit muuttuvat ja etenkin opettajien pitää olla selvillä työelämän vaatimuksista, etenkin ammattioppilaitos- ja ammattikorkeakoulutasolla. Virassa olevan opettajan pitää ottaa itse asioista selvää. Yleisiä työssä tarvittavia valmiuksia ovat oppiminen ja ongelman ratkaisu, aloitekyky, tietotekniikkataidot, viestintä ja mediataidot.
Iltapäivällä tutkittiin ryhmätöissä sitä, miten yrittäjyyskasvatusta pitäisi opettaa eri luokka-asteilla 0-6 luokista korkeakouluun. Mitkä ovat kunkin luokkatason ydintavoitteet yrittäjyys- ja työelämätaitoihin. Mitkä ovat toteuttamiskelpoisia tavoitteita ja mitkä ovat strategian plus- ja miinuskohdat. Yrittäjyyskasvatus kuuluu kaikkiin ammatillisiin perusopetuksen tutkintoihin elinikäisen oppimisen kohdassa. Yliopistoissa urapolun rakentaminen on epäonnistunut, kun maisteriksi valmistunut ei edes tiedä, mihin hän voi mennä töihin. Tämä vaikeuttaa myös yrittäjäksi alkamista. Yrityshautomo on korkeakoulusta valmistuneelle hyvä tapa alkaa yrittäjäksi. Yrittäjyyskasvatuksella pitää pyrkiä siihen, että yrittäjyys nähdään tasavertaisena vaihtoehtona palkkatyölle. Yrittäjyyskasvatus on pitkällä aikavälillä tapahtuvaa asennekasvatusta, vaikka myönteiset arvot ja asenteet säilyvät, mutta tiedot ja taidot voivat unohtua. Yrittäjyys voidaan nähdä toisaalta kansalaiskasvatuksena. EU määrittelee että yrittäjyys on yksilön peruspätevyys, OPM määrittelee että yrittäjyyskasvatus kuuluu osana elinikäiseen oppimiseen. 

Tämän päivän antina sain paljon hyviä ajatuksia yrittäjyydestä ja yrittäjäkasvatuksesta ja hyviä esimerkkejä miksi asia on ajankohtainen. Henkilökohtaisesti yrittäjyys on minulle toisaalta tuttua, toisaalta vierasta. Yrittäjyysmaailmaa olen nähnyt omien vanhempieni puolelta. Lopputuloksena kuitenkin vanhempani tekivät lopulta työuransa enimmäkseen palkkatöissä. Tiedän kuitenkin paljon tapauksia missä yrittäjyys ei ole onnistunut ja sen seuraukset ovat olleet ikäviä. Tämä on jättänyt leiman, että yrittäjyys tuntuu minulle vieraalle. Toisaalta minulta on kysytty alkaisinko yrittäjäksi atk-puolelle. Kilpailu olisi kuitenkin kovaa tässä kaupungissa. Yrittäjyyskasvatuksen opettaminen ei minulle kuitenkaan olisi töissäni ongelma. Tämä opetuksen alue vaatii paljon taustatyötä, että tietää mitä nuori tarvitsee tietää alkaessaan yrittäjäksi. Mitä pitää huomioida, mistä saa rahoitusta, apua, tukea ja niin edelleen.  Innovatiivisuus on sitä, että kehittää uuden tuotteen tai palvelun ja sen saa markkinoitua ja muutettua rahaksi. Tämä ajatus oli minulle uutta. Sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys termeinä tulivat tutuksi yrittäjyyspäivällä ja luennolla, samoin omaehtoinen yrittäjyys. Toimivan yrityksen ostaminen asiakkaineen, on hyvä vaihtoehto sille, että aloittaa yrityksen itse. Toimivassa yrityksessä on historia, toimiva konsepti, valmiit asiakkaat ja osaava henkilökunta. Tämä helpottaa yrittäjyyden aloittamista. Toimivasta yrityksestä maksetaan reaaliomaisuudesta, ja toisinaan myös brändistä, ei aina siitäkään.

torstai 3. marraskuuta 2016

3.11. Lähiopetuspäivä,


3.11. Lähiopetuspäivä,

Alkoi Mo-tehtävällä aiheena onnistunut ryhmä. Opetusmetodi oli näyttelykävely, joka oli käsitteenä vieras ja siihen tutustuin ennen tehtävää. Opettajat onnistuivat tekemään MO-tehtävänsä opetusmetodillaan hyvin. Pohdittiin reformin vaikutusta ja mitä siihen liittyvä laki ehdottaa eri asioista. Osaamisperusteinen opetus tulee olemaan haastavaa, sillä opiskelijoilla ei ole osaamista, ei nuorilla eikä välttämättä edes aikuisilla. Tämä tuo haasteen sille, miten opintoja saadaan vietyä eteenpäin. Reformi saattaa johtaa siihen, että syntyy useita yksityisiä koululaitoksia. Koulutuksessa poistetaan ammattialat ja säilytetään vaan ammattitutkinnot. Tämä tuo haasteen sille kuka hanskaa ammattialat, jääkö kaikkien alojen seuraaminen rehtorille, kun ammattialan johtajat poistuvat. Kaikille ammattitutkinnoille tulee yhteisiä pakollisia ammattiopintoja joita voivat olla esimerkiksi yrittäjäkasvatus, sillä parturi- autonasentaja tai eläintenhoitaja voi perustaa yrityksen. Asiakaspalvelu voi olla yhteinen oppiaine, sillä kaikki tarvitsevat asiakaspalvelutaitoja. Putkimies, lähihoitaja tai kampaaja ovat asiakaspalvelijoita.

Oppilaitos voi myöntää tutkintotodistuksen jatkossa. Opetus- ja kulttuuriministeriö tutkii tutkintoon lupaa hakevan taustat oppilaitoksena ja koulutuksen järjestäjän mahdollisuuksista toimia. Ministeriö voi auditoinnin myötä myös viedä oppilaitoksen luvan järjestää koulutusta. Tutkintotoimikunnat lakkaavat ja tilalle tulee työelämätoimikunnat, jotka hoitavat laadunvalvontaa opetusta järjestävien oppilaitosten taholta. Mukautusta voidaan käyttää, mutta ei ammattitutkinnoissa. Työpaikalla järjestetty opetus on oppisopimusta jossa on virka- ja työehtosopimus. Oppisopimus on määräaikainen sopimus, joka yrityksen on hoidettava. Koulutussopimus korvaa työssäoppimisen, ohjaaja ja opettaja ovat vastuussa. Yrittäjän koulutussopimuksessa yrittäjä voi saada siitä korvauksen, eli nostaa palkkaa koulutuksesta. Opintopoluissa pyritään yksilöllisyyteen.

Iltapäivällä tutkittiin, kuinka AMOK -opiskelija voi lähteä opiskelijavaihtoon tekemään työharjoittelua. Yrittäjyys lähtee pääsääntöisesti lähimarkkinoille, eli suomen kieli on tärkein. Kansainvälinen yrittäjä on asia erikseen. 90 % yrityksistä toimii kuitenkin suomenkielisillä markkinoilla. Päivän teemana pohdittiin kansainvälisyyttä ja monikulttuurillisuutta opettajan työssä.
Suvaitsevaisuus ja sidosryhmät korostuvat opettajan työssä. Opettaja voi tarvita toisinaan tulkkia, sillä opiskelija ei puhu välttämättä englantia. Kansainvälisyyttä korostetaan nykyisin paljon. Tämä näkyy opiskelija- ja opettajavaihdoissa. Kansainvälisyys näkyy myös IB-lukioina, jotka tarjoavat englanninkielisen lukion. Samoin ammattikorkeakouluissa on kansainvälisiä tutkintoja. Vieraiden kielten opetus alkaa Suomessa jo peruskoulussa. Monikulttuurisuus on pysyvä osa suomalaisten tulevaisuutta. Ihmisten asenteiden pitää muuttua, huolimatta ennakkoluuloista. Kulttuurierot aiheuttavat ongelmia yleisessä kanssakäymisessä, mutta niistä oppii. Ongelmana voi olla kulttuurieroissa esimerkiksi se, että toisissa kulttuureissa ei arvosteta naisia. Tämä tuottaa ongelmia arkiseen elämään. Lähtökohtaisesti ympäristö ja kulttuuri ohjaa yksittäistä personaa. Etiikka, moraali ja arvot ovat ihan erilaisia eri puolilla maailmaa.
Herätekysymyksinä oli miten opettajan arjessa näkyy kansainvälisyys ja miten monikulttuurisuus näkyy arjessa, ammattikoulussa tai ammattikorkeakoulussa.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

2.11 Lähiopetuspäivä




2.11.2016 Lähiopetuspäivä

Mindmap tehtävä MO.tehtävässä.

Yhteistoiminnallinen oppiminen oli opetuksen aiheena. Aihe avattiin PowerPointiin. Yhteistoiminnallinen oppiminen = oppimista edistävää yhteistyöt. Ohjaajan rooli on todella tärkeä. Ryhmän jäsenillä on positiivinen keskinäisriippuvuus. Jokaisella jäsenellä on oma vastuualueensa. Tavoitteena on yhteinen tuotos, kokonaisuuden oppiminen ja oppiminen kokonaisuudesta.

Hyötyinä ovat.

· erilaisuuksia voidaan hyödyntää

· yksilöllisen taakan keveneminen

· vapaamatkustus vähenee

· toisilta saatu tuki ja kannustus

· positiivinen keskinäisriippuvuus

Esteinä voi olla ryhmän jäsenten epätasa-arvo ja liiallinen yksilöllisyys

Opettajan rooli: opettajan pitää tehdä paljon pohjatyötä, ottaa vastuu suunnittelusta ja tarkoituksenmukaisesta oppimisympäristöstä. Ohjeistus pitää olla selkeä, samoin tehtävänanto. Ryhmiä pitää tarkkailla, ja tarvittaessa puuttua toimintaan ja kannustaa. Aiheesta keskusteltiin parin kanssa, parikeskustelusta siirryttiin ryhmätyöhön. Ryhmätyön jälkeen kerättiin ryhmistä porinaryhmä, joka esitteli ryhmien lopputulokset. Opettajan tehtävä on auttaa ryhmäläisiä, että yhteistoiminnallinen oppiminen onnistuisi. Ohjaaminen vie paljon aikaa, mikäli ryhmä on iso. Opettajan pitää tuntea ryhmäläiset ja mieluiten muodostaa itse ryhmät. Opettajan pitää tuntea opiskelijat, että ryhmissä on sellaisia henkilöitä, jotka voivat tarvittaessa tukea toisiaan. Tunnilla katsottiin taulukkoa opettajien pätevyyksistä eri oppiasteilla ja eri tehtävissä. Erityisopettajista kaikki vuonna 2013 olivat päteviä työssään. Rehtoreista 17/18 oli opettajakelpoisia.

Iltapäivällä ryhmätöissä pohdittiin mitä on etiikka, moraali, arvot ja arvo-osaaminen. Miten ne näkyvät omassa työssä. Eeettisyydestä on hyvä muistaa, että opettaja on vallankäyttäjä ja suuri esimerkki. Opettajan ulkoinen olemus ja esimerkki on tärkeämpi, kuin se mitä hän sanoo. Kasvatuksessa ja opetuksessa esiintyy aina kysymykset oikeasta ja väärästä, tasapuolisuudesta, erilaisuuden kohtaamisesta ja pyrkimisestä hyvään.  Luottamus opettajan eettisyyteen näkyy opetussuunnitelma-ajattelussa, opiskelijoiden arviointikulttuurissa ja koulutuksen 
tarkastustoiminnassa.



maanantai 31. lokakuuta 2016

Lakipäivän tehtävä



A.
Miten hyvän hallinnon periaatteiden noudattaminen näkyy opettajan käytännön työssä
?

Hyvän hallinnon periaatteiden noudattaminen näkyy opettajan käytännön työssä siten, että hän kohtelee kaikkia hallinnossa asioivia tasapuolisesti. Tämä hallinnon periaatteiden laki tulee Hallintolaista ja etenkin sen luvusta 2. Opettajan toimien on oltava suhteessa päämäärään. Opettajan pitää virassa ollessaan myös tiedottaa toimistaan, sekä käyttää selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Opettajan pitää tehdä myös yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa niissä rajoissa ja laajuuksissa, joissa se on hänelle mahdollista
www.finlex.fi                                            hallintolaki luku 2
B. Mitkä ovat opiskelijan velvollisuudet ja miten huolehdin opettajana työrauhasta
?
Opiskelijan velvollisuudet ovat opiskella ja osallistua opintoihin. Peruskoulussa on oppivelvollisuus, jonka mukaan hänen pitää käydä peruskoulunsa loppuun.

Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta § 26 määrittää, että opiskelijalla on oikeus hakea haluamaansa ammatilliseen koulutukseen. Saman lain § 34 määrää, että opiskelijan pitää osallistua opetukseen, ellei hänellä ole myönnetty siitä vapautusta. Tämä sama pykälä määrää myös opiskelijan käytöksestä, eli opiskelijan on käyttäydyttävä asiallisesti. Opiskelija ei saa häiriköidä ja hänen pitää suorittaa opintonsa turvallisuusohjeita, normeja ja sääntöjä noudattaen.

Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta määrää, että opiskelija on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Tämä määräytyy vahingonkorvauslain mukaan.
Opiskelijalla on myös salassapitovelvollisuus, mikäli niin on määrätty esimerkiksi työharjoittelupaikassa yrityksessä. / www.finlex.fi                 

Ammattikorkeakoulussa ei ole opiskelijalle määritettyjä velvollisuuksia, mutta vahingonkorvausvelvollisuus pätee sielläkin. Ammattikorkeakoulussa voidaan kuitenkin velvoittaa opiskelija osallistumaan huumausainetestiin, mikäli opiskelijaa epäillään huumausaineiden käytöstä, tai testi kuuluu osana huumausainelain (373/2008) 3 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettujen huumausaineiden vaikutuksen alaisena opintoihin kuuluvissa käytännön tehtävissä tai harjoittelussa tai että opiskelijalla on riippuvuus huumausaineista. www.finlex.fi






C. Miten otat huomioon salassapitosäännökset ja tietosuojan opettajan työssä ? Lait , säädökset ja määräykset osoitteessa www.finlex.fi
Alaikäistä ammatillisen opetuksen opiskelijaa kohtaan opettajan on huomioitava lastensuojelulaki, mikäli opettaja huomaa, että lapsen turvallisuus tai terveys on vaarassa jonkun ulkopuolisen tahon tai lapsen oman toiminnan taholta. Tämä pitää tehdä salassapitovelvollisuuden estämättä. Näin tehdään aina kun epäillään esimerkiksi, että lapsi on esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön tai kotiväkivallan uhri.
21.5.1999/621 Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta sanoo näin:
"Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä."
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 3 luku 12 §
Oikeus saada tieto itseään koskevasta asiakirjasta
"Jokaisella on oikeus saada tieto hänestä itsestään viranomaisen asiakirjaan sisältyvistä tiedoista 11 §:n 2 ja 3 momentissa säädetyin rajoituksin, jollei laissa toisin säädetä."
Tämä laki koskee myös opiskelijaa, hänellä on oikeus saada tietoonsa itseään koskevat asiakirjat.
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 3 luku10 §
Tiedonsaanti salassa pidettävästä asiakirjasta
"Salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tai sen sisällöstä saa antaa tiedon vain, jos niin erikseen tässä laissa säädetään. Kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon."

22.4.1999/523 Henkilötietolaki

2 Luku 6 §
Henkilötietojen käsittelyn suunnittelu
"Henkilötietojen käsittelyn tulee olla asiallisesti perusteltua rekisterinpitäjän toiminnan kannalta. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset sekä se, mistä henkilötiedot säännönmukaisesti hankitaan ja mihin niitä säännönmukaisesti luovutetaan, on määriteltävä ennen henkilötietojen keräämistä tai muodostamista henkilörekisteriksi. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus tulee määritellä siten, että siitä ilmenee, minkälaisten rekisterinpitäjän tehtävien hoitamiseksi henkilötietoja käsitellään."



7 Luku: Tietoturvallisuus ja tietojen säilytys 33§
Määrittelee, että opettaja on vaitiolovelvollinen. "Joka henkilötietojen käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä suorittaessaan on saanut tietää jotakin toisen henkilön ominaisuuksista, henkilökohtaisista oloista tai taloudellisesta asemasta, ei saa tämän lain vastaisesti sivulliselle ilmaista näin saamiaan tietoja."
34 §
Henkilörekisterin hävittäminen
Henkilörekisteri, joka ei ole enää rekisterinpitäjän toiminnan kannalta tarpeellinen, on hävitettävä, jollei siihen talletettuja tietoja ole erikseen säädetty tai määrätty säilytettäviksi tai jollei rekisteriä siirretä 35 §:ssä tarkoitetulla tavalla arkistoon.
35 §
Henkilötietojen siirto arkistoon
Arkistolaitokseen tai siihen verrattavaan arkistoon siirrettyjen henkilörekistereiden käytöstä ja suojaamisesta sekä niissä olevien tietojen luovuttamisesta on voimassa, mitä erikseen säädetään. Arkistolaitoksen tai siihen verrattavan arkiston on kuitenkin henkilötietoja yksityisistä henkilörekistereistä luovutettaessa otettava huomioon, mitä tässä laissa säädetään henkilötietojen käsittelystä ja luovuttamisesta, jollei se henkilörekisteriin talletettujen tietojen ikä ja laatu huomioon ottaen ole rekisteröityjen yksityisyyden suojan vuoksi ilmeisen tarpeetonta.
Henkilörekisteri, joka on tieteellisen tutkimuksen kannalta tai muusta syystä merkityksellinen, voidaan siirtää korkeakoulun taikka tutkimustyötä lakisääteisenä tehtävänä suorittavan laitoksen tai viranomaisen arkistoon, jos kansallisarkisto on antanut siihen luvan. Kansallisarkisto voi antaa yhteisölle, säätiölle ja laitokselle luvan siirtää arkistoonsa omassa toiminnassa syntyneitä henkilörekistereitä, jotka täyttävät edellä mainitut vaatimukset. Kansallisarkiston on päätöksessään määrättävä, miten rekistereiden suojaus on järjestettävä sekä miten henkilötietojen käyttöä on valvottava.


D. Miten opettajana varmistan, että opiskelijan oikeusturva toteutuu? Vastaukset osoitteesta www.finlex.fi

Opettajan pitää varmistaa, että opiskelijan oikeusturva toteutuu kaikin osin. Opiskelijalla pitää olla mahdollisuudet opiskella, huolimatta opiskelijan kyvyistä tai kykyjä rajoittavista tekijöistä.  Opiskelijan on oikeus saada tietää mitä tietoja hänestä on oppilaitoksella ja hänellä on oikeus korottaa tai uusia arvosanojaan.Tässä Finlexin ohjeita:
 Laki ammatillisesta perusopetuksesta
3. Luku: Tutkinnot ja opetus
19 a § (20.3.2015/246)
Erityisopetus
Oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi pitkäaikaista tai säännöllistä erityistä oppimisen ja opiskelun tukea tarvitsevien opiskelijoiden opetus annetaan erityisopetuksena. Erityisopetuksella tarkoitetaan opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja valmiuksiin perustuvaa suunnitelmallista pedagogista tukea sekä erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä.
Erityisopetuksen tavoitteena on, että opiskelija voi saavuttaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet. Erityisopetuksessa voidaan kuitenkin poiketa tutkinnon perusteista mukauttamalla ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita sekä osaamisen arviointia siinä määrin, kuin se on opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet ja valmiudet huomioon ottaen välttämätöntä.
Opetushallitus voi tutkinnon perusteissa määrätä, miltä osin ammattitaitovaatimuksista ja osaamistavoitteista ei voida poiketa 2 momentissa tarkoitetun mukauttamisen perusteella.

4. Luku: Arviointi
 
25 c § (3.10.2014/787)
Osaamisen arvioinnin oikaiseminen
Opiskelijalla on oikeus saada tieto arviointiperusteiden soveltamisesta osaamisensa arviointiin. Menettelytavasta säädetään valtioneuvoston asetuksella.
Opiskelija voi pyytää 25 §:n 3 momentissa tarkoitetun osaamisen arvioinnin perusteella annetun arvosanan oikaisua suullisesti tai kirjallisesti rehtorilta tai arvioinnista 25 b §:n mukaan päättäneeltä. Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun opiskelijalla on ollut tilaisuus saada arvioinnin tulokset sekä arviointiperusteiden soveltaminen omalta kohdaltaan tietoonsa.
Opiskelija saa vaatia oikaisua kirjallisesti 2 momentissa tarkoitettuun päätökseen 25 a §:ssä tarkoitetulta toimielimeltä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Toimielin voi, jos päätös on ilmeisesti virheellinen, velvoittaa toimittamaan uuden arvioinnin.
25 e § (20.3.2015/246)
Todistukset
Koulutuksen järjestäjän tulee antaa opiskelijalle tutkintotodistus, kun opiskelija on suorittanut hyväksytysti tutkinnon muodostumiseksi vaadittavat tutkinnon osat.
Tässä laissa määritellään kaikki ne kohdat, joiden mukaan todistukset myönnetään.


 

 

6.11.1998/811 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta peruskoulutuksesta

1. Luku:
3 § (9.10.2014/799)
Koulutuksen järjestäjällä pitää olla opetussuunnitelma, jonka mukaan opetus toteutetaan ja jonka mukaan opiskelijan on mahdollista suorittaa opintonsa.
8 § (26.3.2015/329)

Opiskelijalle laaditaan henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma HOJKS, mikäli opiskelija on erityistuen tarpeessa oleva.

2 Luku:

Opiskelijan arviointi

11 § (21.7.2005/603)
Ammattiosaamisen näyttöjen arviointiin osallistuvan henkilön pätevyys
Ammattiosaamisen näyttöjen arviointiin osallistuvalla muulla henkilöllä kuin opettajalla tulee olla sellainen koulutuksella, työkokemuksella tai muulla tavalla hankittu asianomaisen alan osaaminen ja ammattitaito, jota voidaan pitää riittävänä ammattiosaamisen näyttöjen arvioinnissa.
11 a § (9.10.2014/799)
Arviointiaineiston säilyttäminen
Opiskelijalle on varattava tilaisuus tutustua kirjalliseen tai muutoin tallennettuun osaamisen arvioinnin perusteena olevaan aineistoon. Arvioinnin perusteena oleva aineisto on säilytettävä vähintään kuuden kuukauden ajan arvosanan antamisesta.
3. Luku: Opiskelijan oikeusturva
24 §
Velvollisuus ilmoittaa suoritetuista tutkinnoista
Koulutuksen järjestäjän tulee välittömästi ilmoittaa terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) ja terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun asetuksen (1121/1992) edellyttämät tiedot suoritetuista tutkinnoista.
Ammattikorkeakoulussa oikaisuja varten on
Ammattikorkeakoululaki 
4. Luku: Organisaatio
19 §
Tutkintolautakunta
Opintosuorituksia koskevien oikaisupyyntöjen käsittelyä varten ammattikorkeakoulussa voi olla yksi tai useampi tutkintolautakunta tai vastaava muu toimielin.
Tutkintolautakuntaan tai vastaavaan muuhun toimielimeen kuuluu puheenjohtaja ja muita jäseniä, joilla kaikilla on henkilökohtainen varajäsen. Tutkintolautakunnan puheenjohtajan ja jäsenet sekä heidän henkilökohtaiset varajäsenensä määrää ammattikorkeakoulun hallitus. Puheenjohtajan ja hänen varajäsenensä tulee olla yliopettaja tai lehtori. Tutkintolautakunnan muina jäseninä on ammattikorkeakoulun opettajia ja vähintään yksi tutkintoon johtavassa koulutuksessa oleva opiskelija.
6. Luku: Opiskelu ammattikorkeakoulussa ja opiskelijat
25§
Kelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin
Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi se, joka on suorittanut:
1) lukion oppimäärän tai ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005) tarkoitetun tutkinnon;
2) vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot;
3) ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon; taikka
4) ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden korkeakouluopintoihin.
Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö, jolla ammattikorkeakoulu katsoo olevan riittävät tiedot ja taidot opintoja varten.

Tekijänoikeus
Tekijänoikeudet ovat myös tärkeä osa säädöksiä, lakeja ja asetuksia ja opettajan työtä yleensä. Opettajan pitää perehtyä siihen, mitä materiaalia hän voi käyttää opetuksessaan ja mihin hänen pitää kysyä lupa tekijältä. Opettaja voi vapaasti käyttää omaa tekemäänsä materiaalia ja jakaa sitä. Kaikki muu materiaalin käyttö pitää opettajan harkita, ettei syyllisty tekijänoikeusrikkomuksiin Tekijänoikeutta voi tarkastella www.opentekoa.fi, tämä sivu sisältää paljon yhdenmukaista opetusmateriaalia tekijänoikeuksiin liittyen. Opentekoa sivustolta voi käydä katsomassa miten ja mitä kuvia saa käyttää, miten videoita käytetään, miten linkitetään ja miten sosiaalisessa mediassa toimitaan. Opentekoa.fi sivustolta saa myös tieota miten lähdeviittaukset tehdään, miten valokopiointi ja digiluvat pitää hoitaa.
www.operight.fi kerrotaan myös tekijänoikeuksista ja esimerkiksi siitä, suojaako tekijänoikeus kielikäännökseltä ja milloin opettaja omistaa tekemänsä materiaalin. / www.kopiraitti.fi sivu on kopioston ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteistyössä tekemä sivusto, jossa kerrotaan tekijänoikeuksista ja sivulla on myös kysymyksiä ja vastauksia aiheeseen liittyen.Opettajan pitää tietää mitä videoita hän voi käyttää ja missä tilanteessa. Esimerkiksi youtube-videoita ei saa esittää luokkatilassa, sillä youtube-videot on tarkoitettu yksityiseen kotikäyttöön katsottavaksi.
Lisää tekijänoikeuksista löytyy sivulta www.kopiraitti.fi. Kopiraitti on tekijänoikeusopas joka on toteutettu yhdessä  Kopioston ja Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Täältä saa paljon lisätietoa tekijänoikeudesta ja selvitetään käsitteitä kuten teos. Sivulla on myös kerrottu miten verkko ja laitteet opetuksessa hyödynnetään oikein. Sivulta voidaan myös katsoa minkälaisia oppilaitoslupia on saatavilla eri medioiden katsomiseen. Sivulla on myös selkeästi kerrottu esimerkiksi miten voidaan valokuvata ja mitä pitää huomioida kuvatessa, esimerkiksi luvat kuvattavilta.
Opetusalan tärkeät sivut. Näihin on jokaisen tutustuttava, joka opettajaksi alkaa.
·         Opetushallituksen sivut http://www.oph.fi sisältää kaiken tiedon mitä opettaja tarvitsee koulumaailmassa. Tältä sivulta löytyy lainsäädäntöä, ohjeita, kurssimateriaalia, työpaikkoja. Löydät opetusssuunnitelmien ja tutkintojen perusteet, arviointia ja tilastotietoja ja näiden seurantaa. Opetushallituksen sivulta löytyy myös perusteet ope.fi tasoille, jotka ovat digiloikan vuoksi välttämättömiä ja tulevat olemaan jokaisen opettajan opeteltava kokonaisuus ainakin osittain.

·         http://www.oaj.fi
on opetusalan ammattijärjestö. Oaj:n liittoon kuuluva opettaja saa paljon hyödyllistä tietoa opettajan työhön ja työsopimukseen ja työehtoihin liittyen. Jos opettajalla on hankaluuksia töissä hän voi olla yhteydessä Oaj:hin. Oaj:n jäsen saa tarvittaessa lakiapua asioidensa hoitamiseen. Oaj:n kautta saa selville tarvittavat asiat riippuen minkälaista opettajan työtä tekee tai millä koulutusasteella. OAJ ajaa opettajien etua ja tarjoaa toisinaan opettajille myös lisä- ja täydennyskoulutusta. Oaj:n sivulla on kerrottu myös hyvin monipuolisesti opetuksen reformista.
·         http://www.minedu.fi  on opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivu.
Tältä sivulta löytää esimerkiksi ammatillisen peruskoulutuksen hallintoon, ohjaukseen ja rahoitukseen liittyvät asiat. Lait ja asetukset, lomakkeet ja päätökset. Opiskelu ja tutkinnot alta löytyy tiedot miten ja kuka voi hakea ammatilliseen koulutukseen ja miten koulutukseen otetaan. Minedun sivulta löytyy kaikille opetusaloille esimerkiksi ne vaatimukset jotka kuhunkin opetustasoon on. Sivulla kerrotaan myös opintotuesta, sen määrästä ja mitä uutisia opintotukeen liittyen on, sekä kerrotaan opiskelijoiden terveydenhuollosta. Minedu.fi sivulta löytyy myös tekijänoikeusasiaa ja uutisia. Opetus- ja kulttuuriministeriön kautta voidaan myös hakea apurahaa hankkeisiin, jotka tähtäävät valtion kärkihankkeiden toteuttamiseen. Muita osioita sivulla on lisäksi esimerkiksi kulttuuriin ja tieteisiin liittyvät asiat.